Näin Kimmo Kiljusen A-Studiossa puhumassa työeläkeindeksin palauttamisesta palkkatasoindeksiksi, ja mieleeni tuli lusikoita ajatuksen voimalla taivuttava Uri Geller. Kun Geller vuonna 1974 teki Suomen televisiossa silmänkääntötemppujaan, väestöllinen huoltosuhde oli maailman parhaimpia ja eläkemaksut verraten pieniä. Nyt työikäisiä on suhteessa selkeästi vähemmän ja eläkemaksut korkeampia. Miten ihmeessä tässä näin pääsi käymään?

 

urigeller1

 

Kiljunen on mukana kansalaisaloitteessa, jonka tavoitteena on vaihtaa eläkeindeksi seuraamaan kuluttajahintojen muutoksen sijaan palkkojen nousua. Käytännössä eläkkeet kasvaisivat, ja nyt kiistellään siitä, kuka joutuisi maksamaan laskun. Eläkepolitiikka on vaikea laji. Samanaikaisesti pitäisi turvata ylisukupolvinen oikeudenmukaisuus ja huolehtia oman ikäluokan eduista vaikuttamatta kuitenkaan liian ahneelta. Eläkkeistä puhuminen on silti välttämätöntä. Me olemme Suomessa viimeisen sadan vuoden aikana tehneet kaikkemme, jotta ihminen saisi elannon senkin jälkeen, kun hän on vanhuuden tai sairauden vuoksi menettänyt työkykynsä. Siitä kannattaa pitää kiinni, mutta sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla.

 

Kiljunen sanoo, että:

  1. Eläkejärjestelmän tehtävä on ylläpitää työuran aikana ansaittu tulotaso

Tulotason pitää olla mahdollisimman hyvä, mutta vain ottamalla huomioon eri sukupolvien eläkerasitus ja –tulo. Tarkoitukseni ei ole kehua pieniä eläkkeitä, sillä kenenkään ei pitäisi joutua kärsimään vanhuutta köyhyydessä. On myös surkeaa, että pienet eläkkeet ovat keskittyneet naisille. Pienituloisten eläkeläisten eläkettä voisi parantaa nostamalla takuueläkettä, kuten on ehdotettu.

 

urigeller2

 

Eläkkeen suuruuteen vaikuttavat monet muutkin politiikan lajit. Sosiaali- ja terveyspolitikalla vaikutetaan siihen, että ihmisten työurat ovat pitkät, eikä työkyvyttömyyseläkkeelle jouduta syistä, jotka olisivat ennalta ehkäistävissä. Hyvä päivähoitojärjestelmä ja tasa-arvoinen työelämä mahdollistavat kaikille tasapuolisen tilaisuuden kartuttaa omaa eläkettään. Työmarkkinapolitiikalla ja verotuksella vaikutetaan siihen, että tuloerot eivät kasva liikaa ja että työnteko Suomessa kannattaa. Kyse on siis paitsi sukupolvien välisestä myös sukupolven sisäisestä solidaarisuudesta. Epätasa-arvo työmarkkinoilla heijastuu myös eläkkeisiin.

Eläkkeet kyllä jäävät jälkeen palkoista, jos eläkeaika jatkuu pitkään. Elämän loppupuolella ihminen kuitenkin tarvitsee vähemmän rahaa. Hoivapalvelut voidaan turvata muullakin tavoin. Nuorempien ikäluokkien eläkkeet ovat suuremmista eläkemaksuista huolimatta vanhempiemme eläkkeitä pienempiä. Työuran aikana ei pitäisi joutua käymään vanhempiensa kukkarolla.

 

  1. Eläkerahastoissa on valtavia omaisuuksia

Kun Kiljunen nyt kertoo eläkerahastojen kasvavan niin ja niin monta tuhatta euroa minuutissa, kuinka monta markkaa minuutissa eläkevastuut kasvoivat eläkevaroja nopeammin huoltosuhteen huippuvuosina. Rahastoja on kerrytetty syystä, ja eläketurvakeskuksen mukaan rahastot tyhjenisivät indeksiä muuttamalla 2060-luvulle mennessä.

 

väestö1_stat

 

Sixten Korkmankin sen on myöntänyt: vanhemmat suomalaiset ovat maksaneet työuransa aikana liian vähän eläkemaksuja eläkkeidensä tasoon verrattuna. Rahastojen kasvattaminen 1990-luvulta lähtien ei siis ole ollut kohtuutonta pienentämään nuorempien maksutaakkaa. Heikki Hiilamo on todennut saman ja huomauttanut rahastojen olevan tärkeä osa Suomen julkista taloutta.

Kiljunen pitää epäilyttävänä, ettei kaikkia eläkerahoja sijoiteta Suomeen. Se on tuskin tarpeellistakaan ja sijoitukset hajauttamalla saavutetaan vakaampi tuotto. Eläkeyhtiöiden on tietysti toimittava vastuullisesti. Eläkevaroja ei tarvitse kartuttaa kävelemällä muiden kylkiluilla.

Ei ole ollenkaan selvää, että sukupolveni tulee olemaan edellisiä ikäluokkia vauraampi. Työurat ovat katkonaisia, ja joillakin aloilla vakityöstä voi vain haaveilla. Osa meistä saa perintöä, mutta eivät suinkaan kaikki – eikä hyvinvointivaltiossa sen varaan pidä muutenkaan laskea. Järjestelmän on toteutettava sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta. Jokaiselle ikäkaudelle ja elämäntilanteelle on oma politiikkansa, mutta jätetään ne silmänkääntötemput sinne menneille vuosikymmenille.