Opetushallituksen pääjohtaja Aulis Pitkälä totesi Ylen haastattelussa, että ylioppilaskirjoituksia pitäisi kehittää. Uutisen kärki oli kirjoitusten lakkauttamisessa, mutta Pitkälä puhui myös vaihtoehdosta lisätä kirjoitusten painoarvoa korkeakoulujen opiskelijavalinnassa.

Lukio-opetukseen vaikuttaa suorasti tai epäsuorasti ainakin neljä asiaa:
1. Opetussuunnitelma, jonka sana on velvoittava, mutta jonka toteuttamista ei käytännössä valvo kukaan (ei, kouluissa ei ole tarkastajia). Opettajien vapaus on suuri, eikä se ole pelkästään huono asia.
2. Ylioppilaskirjoitukset, joita läpäisemättä ei voi saada ylioppilaslakkia ja joiden arvosanat ratkaisevat alasta riippuen joko suoraan tai yhdessä pääsykokeiden kanssa jatko-opintopaikan. Ylioppilaskokeet ohjaavat opetusta, sillä opettajat valmentavat opiskelijoita niihin. Tämä kaventaa opettajien vapautta.
3. Opettajainkoulutus ja opettajien täydennyskoulutus. Täydennyskoulutukseen ei välttämättä ole rahaa.
4. Korkeakouluopiskelijoiden valintaperusteet. Näillä on yllättävän paljon merkitystä.

On pakko tunnustaa, että olen ylioppilaskirjoitusten fani. Se johtuu siitä, että ylioppilaskokeet ovat harvoja kokeita, jotka tarkastaa kaksi ihmistä – opettajan esitarkastuksen lisäksi vastaukset lukee ylioppilastutkintolautakunnon sensori. Yksittäisen opettajan valta kasvaa ja opiskelijoiden yhdenvertaisuus vaarantuu, jos ylioppilaskirjoituksista luovuttaisiin ja samalla pyrittäisiin kasvattamaan lukion arvosanojen painoarvoa jatko-opintojen opiskelijavalinnassa. Eroja kurssisuoritusten arvioinnissa on sekä lukioiden välillä että niiden sisällä.

Ylioppilaskirjoituksia moititaan lukion kehittämistä estäviksi, mutta ne toimivat myös kirittäjänä. Parhaillaan ylioppilaskirjoituksia uudistetaan sähköistämällä ne vuoteen 2019 mennessä kokonaan. Juuri siksi, että ylioppilaskirjoitukset ohjaavat niin vahvasti lukio-opetusta, ne ovat myös erinomainen keino pakottaa uudistuksia lukioissa. Pehmeät ohjauskeinot auttavat heihin, jotka olisivat halukkaita uudistuksiin jo muutenkin. Voi olla, että sähköisyys tuli lukioihin liian myöhään, mutta nyt se on joka tapauksessa käsillä. Ylioppilaskirjoitusten muuttuminen ei edelleenkään muuta opetusta, jos opettaja ei niin halua, mutta ainakin opetuksen tuloksia voi tarkastella koko ikäluokan taitoa mittaavissa päättökokeissa.

Suurimpaan osaan jatko-opintopaikoista valitaan hakijat sekä ylioppilastodistuksen että valintakokeen perusteella. Eikö nykyinen asiaintila ole varsin hyvä, kun opiskelijalle on hyvin sujuneista ylioppilaskirjoituksista lähtöpisteinä hyötyä jatko-opintopaikan saavuttamisessa, mutta kirjoituspäivänä epäonnistuminen ei merkitse sitä, että tie opiskelupaikkaan nousisi lopullisesti pystyyn? Järjestelmä palkitsee sekä puurtajat että myöhäisherännäiset. Sen jälkeen kyvyt ja motivaatio ratkaisevat. Lisäksi monelle alalle voi päästä avoimen yliopiston väylän kautta.

Myönnän, että ainesisältöjen hallitseminen voi aiheuttaa kilpajuoksua ylioppilaskirjoituksia kohti. Siinä tapauksessa ongelma ei välttämättä ole ylioppilaskokeisiin valmistautuminen tai kokeiden stressaavuus sinällään, vaan vaadittavien sisältöjen laajuus.

Kun ylioppilaskirjoituksia kehitetään, sitä ei voi tehdä vain tulevaisuuden työelämän ja jatko-opintojen näkökulmasta. On opiskelijoille ja opettajille oikeudenmukaista, että kokeeseen voi valmistautua huolellisesti lukion aikana. Se ei vie tilaa pois oivalluksia vaativilta tehtäviltä. Useassa Suomen lukioista ei ole mahdollisuutta järjestää suurta määrää syventäviä tai soveltavia kursseja, vaan opiskelijat ovat pääasiassa valtakunnallisten kurssien varassa. Myös heidän on voitava tiedoillaan pärjätä kokeessa.

Opinto-ohjaajana koen, että ongelmana koulumaailmassa ei ole uudistusten puute vaan niiden vauhti. Ostan pätkiksen ja limsapullon sille opetusministerille, joka tyytyy yhden hallituskauden tarkastelemaan edellisten hallitusten uudistusten tuloksia. Lukioissa on käynnissä sekä ylioppilaskirjoitusten sähköistäminen että opetussuunnitelmauudistus. Korkeakoulujen opiskelijavalintaa on uudistettu merkittävästi säätämällä ensikertalaiskiintiöt pakollisiksi. Alakohtaiset valintaperusteet tulevat usein vain puolta vuotta ennen yhteishakua. Korkeakoulujen valintaperusteet olisi hyvä olla selvillä jo silloin, kun lukion aloittaa, erityisesti jos opintomenestyksen painoarvoa opiskelijavalinnassa kasvatetaan.

 

Kannatan totta kai ylioppilaskirjoitusten kehittämistä – hölmöähän sitä olisi vastustaa. Jos sen sijaan aletaan pohtia niiden lakkauttamista tai päinvastoin painoarvon lisäämistä korkeakoulujen opiskelijavalinnassa, on seurauksia pohdittava tarkoin. Korkeakoulujen pääsykokeissa varmasti riittää kehittämistä, ja esimerkiksi soveltuvuuskokeet voivat olla hyödyllisiä alalle motivoituneiden opiskelijoiden löytämiseksi. Niitä kannattaa uudistaa, mutta sen voi tehdä jo nyt ylioppilaskirjoituksista huolimatta.

Ylioppilaskokeen valvominen on maailman tylsimpiä työtehtäviä. Kaikkien on oltava hiljaa. Kysymyksiin ei saa vastata. Samean hiljaisuuden rikkoo, kun saattaa kokelaita yksi kerrallaan vessaan. Kokelaat eivät saa nousta pulpetistaan ilman syytä, joten valvojat käyvät nostamassa pudonneet vastauspaperit, kynät ja nenäliinat. Kaikkia ympäröi koskemattomuuden kehä. Niiden tuntien ajan kokelas saa leikkiä kuninkaallista.

 

pencil

Kuva: Dvortygirl (CC BY-SA 2.0)

 

Kokeessa on myös toinen puoli. Siinä on jotain hyvin erityistä, kun kymmenet kirjoittajat keskittyvät omiin vastauksiinsa ja suorittavat rutiinejaan. Jotkut ovat tuoneet mukanaan pelkän mehupullon ja kynän, ja vaatteilla voisi lähteä suoraan baariin. Toisilla on mukanaan satakuntalaisten häiden verran eväitä ja päällään mukavat verskat. Villasukat ovat suosittuja. Kynät suhisevat papereissa. Liikuntasalin ilmastointi hurisee ja puhaltaa lisää kylmää ilmaa. Joku kääriytyy vilttiin.

Ylioppilaskirjoituksilla on Suomessa suuri merkitys, sillä hyvät arvosanat tasoittavat tietä korkeakouluihin. Elämässä voi toki pärjätä hyvin ilmankin, ja sitä tulee nuoria katsellessa mietittyä. Kokeissa mitataan koko lukion aikana, ja jo aiemminkin, opittua. Henkinen paine voi käydä suureksi. Kokelaiden on viimeistään salissa ylitettävä omat pelkonsa oppiaineissa pärjäämisestä, ja siinä riittää kun luottaa hankittuihin taitoihin. Kissanpennuista kasvaa tiikereitä. Opettajat ovat parhaansa mukaan valmistaneet opiskelijat koitokseen, mutta suurin osa työstä on silti tehtävä itse.

Vaikka jokainen kokelas on täysin yksin omien ajatustensa kanssa, olemme silti osa suurta massaa. Suurimmissa kokeissa, äidinkielessä ja englannissa, suoritusmäärät lasketaan kymmenissä tuhansissa. Samaan aikaan koetta siis tehdään kaikissa lukioissa. Kokemus jännityksen tunteesta kokeissa pärjäämisestä yhdistää jokaista suomalaista ylioppilasta, turtumus kokeiden valvomisesta opettajia, ja vastuu kokeiden järjestämisestä rehtoreita. Se on iso juttu, eikä ole yhdentekevää miten järjestelyt sujuvat.

Kun ylioppilaskokeet vähitellen ensi syksystä alkaen sähköistyvät, valvojien työ jonkin verran muuttuu. Lyijykynän tekninen vika on korjattavissa vielä melko helposti, mutta nyt on opeteltava uusia rutiineja. Silti ylioppilaskirjoituksilla on yhä sama merkitys yksilölle. Helpotuksen tunne, kun pääsee salista pois etenkin viimeisen kokeen jälkeen. Jälkipelit kavereiden kanssa, kun käy sattumuksia läpi. Tulokset, valmistuminen – ja sitten kohti jotain uutta.