Opetushallituksen pääjohtaja Aulis Pitkälä totesi Ylen haastattelussa, että ylioppilaskirjoituksia pitäisi kehittää. Uutisen kärki oli kirjoitusten lakkauttamisessa, mutta Pitkälä puhui myös vaihtoehdosta lisätä kirjoitusten painoarvoa korkeakoulujen opiskelijavalinnassa.

Lukio-opetukseen vaikuttaa suorasti tai epäsuorasti ainakin neljä asiaa:
1. Opetussuunnitelma, jonka sana on velvoittava, mutta jonka toteuttamista ei käytännössä valvo kukaan (ei, kouluissa ei ole tarkastajia). Opettajien vapaus on suuri, eikä se ole pelkästään huono asia.
2. Ylioppilaskirjoitukset, joita läpäisemättä ei voi saada ylioppilaslakkia ja joiden arvosanat ratkaisevat alasta riippuen joko suoraan tai yhdessä pääsykokeiden kanssa jatko-opintopaikan. Ylioppilaskokeet ohjaavat opetusta, sillä opettajat valmentavat opiskelijoita niihin. Tämä kaventaa opettajien vapautta.
3. Opettajainkoulutus ja opettajien täydennyskoulutus. Täydennyskoulutukseen ei välttämättä ole rahaa.
4. Korkeakouluopiskelijoiden valintaperusteet. Näillä on yllättävän paljon merkitystä.

On pakko tunnustaa, että olen ylioppilaskirjoitusten fani. Se johtuu siitä, että ylioppilaskokeet ovat harvoja kokeita, jotka tarkastaa kaksi ihmistä – opettajan esitarkastuksen lisäksi vastaukset lukee ylioppilastutkintolautakunnon sensori. Yksittäisen opettajan valta kasvaa ja opiskelijoiden yhdenvertaisuus vaarantuu, jos ylioppilaskirjoituksista luovuttaisiin ja samalla pyrittäisiin kasvattamaan lukion arvosanojen painoarvoa jatko-opintojen opiskelijavalinnassa. Eroja kurssisuoritusten arvioinnissa on sekä lukioiden välillä että niiden sisällä.

Ylioppilaskirjoituksia moititaan lukion kehittämistä estäviksi, mutta ne toimivat myös kirittäjänä. Parhaillaan ylioppilaskirjoituksia uudistetaan sähköistämällä ne vuoteen 2019 mennessä kokonaan. Juuri siksi, että ylioppilaskirjoitukset ohjaavat niin vahvasti lukio-opetusta, ne ovat myös erinomainen keino pakottaa uudistuksia lukioissa. Pehmeät ohjauskeinot auttavat heihin, jotka olisivat halukkaita uudistuksiin jo muutenkin. Voi olla, että sähköisyys tuli lukioihin liian myöhään, mutta nyt se on joka tapauksessa käsillä. Ylioppilaskirjoitusten muuttuminen ei edelleenkään muuta opetusta, jos opettaja ei niin halua, mutta ainakin opetuksen tuloksia voi tarkastella koko ikäluokan taitoa mittaavissa päättökokeissa.

Suurimpaan osaan jatko-opintopaikoista valitaan hakijat sekä ylioppilastodistuksen että valintakokeen perusteella. Eikö nykyinen asiaintila ole varsin hyvä, kun opiskelijalle on hyvin sujuneista ylioppilaskirjoituksista lähtöpisteinä hyötyä jatko-opintopaikan saavuttamisessa, mutta kirjoituspäivänä epäonnistuminen ei merkitse sitä, että tie opiskelupaikkaan nousisi lopullisesti pystyyn? Järjestelmä palkitsee sekä puurtajat että myöhäisherännäiset. Sen jälkeen kyvyt ja motivaatio ratkaisevat. Lisäksi monelle alalle voi päästä avoimen yliopiston väylän kautta.

Myönnän, että ainesisältöjen hallitseminen voi aiheuttaa kilpajuoksua ylioppilaskirjoituksia kohti. Siinä tapauksessa ongelma ei välttämättä ole ylioppilaskokeisiin valmistautuminen tai kokeiden stressaavuus sinällään, vaan vaadittavien sisältöjen laajuus.

Kun ylioppilaskirjoituksia kehitetään, sitä ei voi tehdä vain tulevaisuuden työelämän ja jatko-opintojen näkökulmasta. On opiskelijoille ja opettajille oikeudenmukaista, että kokeeseen voi valmistautua huolellisesti lukion aikana. Se ei vie tilaa pois oivalluksia vaativilta tehtäviltä. Useassa Suomen lukioista ei ole mahdollisuutta järjestää suurta määrää syventäviä tai soveltavia kursseja, vaan opiskelijat ovat pääasiassa valtakunnallisten kurssien varassa. Myös heidän on voitava tiedoillaan pärjätä kokeessa.

Opinto-ohjaajana koen, että ongelmana koulumaailmassa ei ole uudistusten puute vaan niiden vauhti. Ostan pätkiksen ja limsapullon sille opetusministerille, joka tyytyy yhden hallituskauden tarkastelemaan edellisten hallitusten uudistusten tuloksia. Lukioissa on käynnissä sekä ylioppilaskirjoitusten sähköistäminen että opetussuunnitelmauudistus. Korkeakoulujen opiskelijavalintaa on uudistettu merkittävästi säätämällä ensikertalaiskiintiöt pakollisiksi. Alakohtaiset valintaperusteet tulevat usein vain puolta vuotta ennen yhteishakua. Korkeakoulujen valintaperusteet olisi hyvä olla selvillä jo silloin, kun lukion aloittaa, erityisesti jos opintomenestyksen painoarvoa opiskelijavalinnassa kasvatetaan.

 

Kannatan totta kai ylioppilaskirjoitusten kehittämistä – hölmöähän sitä olisi vastustaa. Jos sen sijaan aletaan pohtia niiden lakkauttamista tai päinvastoin painoarvon lisäämistä korkeakoulujen opiskelijavalinnassa, on seurauksia pohdittava tarkoin. Korkeakoulujen pääsykokeissa varmasti riittää kehittämistä, ja esimerkiksi soveltuvuuskokeet voivat olla hyödyllisiä alalle motivoituneiden opiskelijoiden löytämiseksi. Niitä kannattaa uudistaa, mutta sen voi tehdä jo nyt ylioppilaskirjoituksista huolimatta.

Keskisuomalaisen toimittaja Satu Kakkori muisteli nuoruuttaan ja manasi ylioppilaskirjoitukset hyödyttömiksi stressiä tuottavaksi jäänteeksi. Stressiä ei aiheuta mikään yksittäinen tekijä, vaan yksilön mahdollisuus ylipäänsä tehdä valintoja elämässään. Ylioppilaskirjoituksille sen sijaan löytyy puoltavia syitä.

Opettajilla on arvosanoja antaessaan suuri valta. Pienessä lukiossa opettaja saa päättää oppiaineessaan jokaisen kurssin arvosanan. Ylioppilaskirjoitukset ovat joitakin valtakunnallisia kokeita lukuun ottamatta ainoat kouluaikaisen kokeet, jotka arvioi kaksi ihmistä. Valmistavan arvostelun tekee oman koulun opettaja, ja arvostelun vahvistaa tai sitä muuttaa ylioppilastutkintolautakunnan sensori. Jos pisteet muuttuvat paljon, toinen sensori lukee opiskelijan vastaukset. Arvosanasta on mahdollista pyytää tarkistusarvostelu.

Ylioppilaskirjoituksilla on lukion päättökokeen lisäksi merkitystä korkeakoulujen opiskelijavalinnassa. Tämä on vain korostunut nykyisen ainereaalin aikana, jolloin yhden reaalikokeen sijaan opiskelija voi kirjoittaa useamman oppiaineen kokeet. Jos valintakokeen osuutta opiskelijavalinnoissa kasvatetaan, stressi siirtyy sinne.

Päivän kunto ei tietenkään saa olla kaikki kaikessa. Systeemi toimii, jos se palkitsee sekä pitkäaikaista puurtamista että yksilön päämäärätietoisuutta tietylle alalle pyrittäessä. Nykyisellään tietä korkeakouluun voi tasoittaa pärjäämällä hyvin useassa ylioppilaskirjoitusaineessa, mutta sisäänpääsy on mahdollista myös pelkällä valintakokeella. Ne, jotka eivät pärjää valintakokeessakaan, voivat vielä usealla alalla hakea sisään esim. avoimen yliopiston opintojen kautta. Olisi tietysti mahdollista ottaa kaikki sisään korkeakouluun haluamalleen alalle, ja pikku hiljaa evätä heikoimmin menestyneiden opinto-oikeutta. Silloin paine siirtyisi opiskelupaikan saavuttamisesta opiskelupaikan säilyttämiseen, taloushuolien ja urastressin lisäksi.

Elämästä ei selviä stressittömästi, ja sen hallitsemista on hyvä harjoitella. Päättäkokeet eivät ole kohtuuttomia. Yksittäisen kokeen aiheuttamaa stressiä paljon tärkeämpää on huolehtia siitä, ettei yksilön stressi aiheudu yhteiskunnan rakenteellisista tekijöistä, jotka sulkevat portteja ja joiden muuttaminen on hidasta. Pitääkö opiskelupaikan saavuttaakseen osallistua kalliille valmennuskurssille? Voinko vaihtaa ensimmäisen opiskelupaikan jälkeen opiskelemaan toista alaa? Onko valmistuakseen pakko ottaa opintolainaa? Sitovia päätöksiä ei pitäisi joutua tekemään liian nuorena eikä taloudellisessa paineessa. Siinä nykyisen hallituksen politiikka mm. opintotuen suhteen on avainasemassa. Stressin sietää, kunhan on aina mahdollisuus valita alansa uudelleen varallisuudesta ja taustasta riippumatta.