humanistiploki

Menkööt. Tulkoot. Tässä seison kulttuurin etuvartiossa, kun en muutakaan voi. Luottamusta löytyy. Sivistys on luotu vuosisatojen aikana, eikä sitä onnistu pari pölhöä muutamassa vuodessa pesemään pois.

Vielä luotan demokratiaan. Taipuu, vaan ei taitu. Kiitos oppositio. Hyvinä hetkinä pidän kaikista puolueista. Perussuomalaisistakin, kun satun olemaan pienessä hiprakassa ja kallistan päätäni. Karavaani kulkee, vaikka välillä ottaa sydänalasta

* * *

Ihmisarvo ja hitunen ymmärrystä. Muuta ei tarvita. Sen tiesi jo Immanuel Kant, ja se toinen, jonka nimeä en muista. Mutta hän asui torpassa. Typeryksille ei pidä antaa sijaa. Ihminen päämääränä on muutakin kuin kahvikupillinen Essolla. Tarvitaan mahdollisuuksia, ei litistämistä. Aloittakaa lapsista.

Vanha kansa tiesi kaikenlaista. Me tiedämme usein enemmän, eikä tietoa voi enää kätkeä rohdinpaidan laskoksiin. Oletko yrittänyt parantaa tulehdusta kurkumalla? Maailmamme kannattaa rakentaa riippumattoman tiedon majakaksi, eikä repiä opastajaa kivi kiveltä pois. Lasse Mårtenson.

* * *

Sananen kansainvälisyydestä. Aina löytyy niitä, jotka haluavat käpertyä itseensä. Mitä on pelkkä Suomi Suomessa? Se on keskustelu Jussi Halla-ahon seinällä, missä käskyttäjät versovat taskuistaan nationalisteja kuin taikuri kaneja.

Menneessä ei voi elää. Huomista ei tarvitse pelätä. Minä uskon historian tuntemiseen, tieteeseen ja kehityksen ruoskaan. Taiteen voimaan. Ilmastonmuutokseen, jonka ihminen on aiheuttanut. Timo Soiniin en usko, mutta hänen täytyy olla olemassa, koska sain lainaksi tämän oudon puheenparren. Sellainen olen, muuksi en ala. Yksinkertainen kansalainen, ihmisten ystävä.

Politiikka on rikki. Valtio on rikki. Leikataan osa pois ja paikataan loput purukumilla. Nykyinen valtiopuhe ärsyttää.

Olen taipuvainen ajattelemaan, että valtiossa piilee useammin asioiden ratkaisu, kuin uusia ongelmia. Byrokratia voi toki paisua, mutta jos ottaa lähtökohdaksi hallinnon olevan liian suuri, hidas ja tehoton, pitää kertoa millä muulla tavoin me saavutamme tavoittelemamme arvot.

Nykyinen valtiopuhe ulkoistaa vastuun kansalaisille. Korkeakoulututkinnosta haaveillaan henkilökohtaisena investointina. Työmarkkinoiden toimimattomuus on työttömän vika. Valtio on rikki, kiinni, varaton ja kateissa – valitettavasti numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä.

Asian voisi kääntää myös niin, että koulutus on valtion satsaus kansalaistensa menestymiseen, ja täystyöllisyys – ei kuitenkaan työntekijän hyvinvoinnin kustannuksella – tavoiteltava työvoiman ammattitaitoa ylläpitävä päämäärä. Siitä on aika kauan, kun olet kuullut päätösten perusteina ainuttakaan yhteiskunnan kehittämisen kannalta kestävää argumenttia. Jotain tavoitetta, jossa valtio, me yhdessä, olisimme tärkeä toimija. Suomi on vapaa maa – miten kaikkien vapautta voisi olennaisesti lisätä? Koulutuksen periytyvyys on historiallisen matalaa – miten voimme entisestään lisätä koulutuksen saatavuutta? Suomalaiset haluavat tehdä töitä – miten voimme tarjota työtä mahdollisimman monelle?

Millaisena valtio nyt näyttäytyy? Se on tomera hoputtamaan nuoria ja kerskumaan omalla menestyksellään, toisaalta vähän hidas liikkeissään toimimaan vaikkapa verovälttelyä vastaan. Toisinaan se on suorastaan vihamielinen julkista hallintoa – siis omaa hallintoaan – kohtaan, eli sitä tahoa, jonka palveluksessa olevien virkamiesten pitäisi valtioapparaattia kehittää. Konsultille on sijansa, mutta hänellä ei voi korvata pysyvää työntekijää. Tälle joku keksi taannoin sanankin: heppoistaminen. Nyt näyttää siltä, että johtajat tulevat töihin haukkumaan alaisensa ja vaatimalla mahdottomia kuin pikkulapsi hiekkalaatikolla: “ei halua punaista lapiota, haluaa sinisen lapion. Ei halua lapiota!” Ei ehkä oikein haluaisi kansalaisiakaan.

Joku voi tietysti väittää, että Suomesta tuli maailman vauraimpiin ja tasa-arvoisiin kuuluva maa täysin sattumalta ja ilman suurta visiota. Siinä hän olisi tietysti oikeassa. Suomalainen konsensus on osittain kansallinen myytti, jota hellimme kunnes siitä ei ole enää jälkeäkään. Se ei tarkoita, että meillä ei olisi tärkeitä arvoja, joiden toteuttamisessa me voimme edelleen parantaa. “Suuret asiat on jo saavutettu”, on aneemisin yhteiskunnallinen puheenvuoro, mitä on kuunaan kuultu.

On tietysti helppo lähteä mukaan leikkauspuheeseen. Vielä helpompaa on kuunnella toisen puhetta, ja seistä itse vieressä kuin sanat unohtanut tiernapoika. Suunta voi olla toinenkin. Hallituspuolueitakin äänestäneet voivat kysyä edustajiltaan, millainen Suomi on 30 tai peräti 50 vuoden kuluttua. Millaiset arvot he haluavat jättää jälkeensä? Millainen on suomalainen perusturva tällä vuosisadalla? Miten valtio toi auttaa yksilöä kasvamaan ja saavuttamaan tavoitteensa? Mitä vapaus merkitsee? Millä harteilla me seisomme?

Kävipä kerran niin, että kirjailija kirjoitti kolumnin tolkun suomalaisista ja tasavallan presidentti jakoi sen Facebook-sivullaan. Kolumnin sanoman voisi tiivistää niin, että hyvä suomalainen ei ole rasisti, antaa ääripäiden touhuta ja pitää hiljaa arvossa kunnon käytöstapoja. Presidentti arvojohtajana kannustaa samaan. Paha saakoon palkkansa ja kärsivällinen suomalainen voi taas nauttia yhteiskuntarauhasta. Kuulostaa sadulta, ja taitaa sitä ollakin.

niinistö_tolkku2

Siinähän sitä olisi hyvä kuljeskella, kauniina kesäpäivänä ruohonkorsi suussa tolkun suomalaisena kylänraittia pitkin. Rajojen vetäminen ihmisarvoa alentavaan törkyyn on työläämpää ja vaatii taitoa, mutta ilman sitä julkinen keskustelu saa salakavalasti kovempia sävyjä. Kohauttaminen vaatii jo nyt entistä kovempia ärsykkeitä. Toisista voi puhua todella rumasti ja typerysten kuoro säestää vieressä. Miten sellaista voi vastustaa siitä vaikenemalla?

niinistö_tolkku3

Kehityspoliittinen puheenvuoro?

Kieltäydyn ummistamasta silmiäni esimerkiksi europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon tai Rajat kiinni-ryhmän Facebook-sivuilla vellovista ihmisarvon loukkauksista. Halla-ahon tyyli yllyttää aggressiivisuuteen maahanmuuttajia kohtaan ja kommenttien moderointi on joko olematonta tai säästää tarkoituksella pahimmatkin repliikit. Se on yksi suomalaisen politiikan ja sosiaalisen median epämiellyttävimmistä piirteistä. Rajat kiinni -ryhmässä taas kansalaisten huoli muuttuu turvapaikanhakijoiden ja ”suvakkien” vastustamiseen, ajoittain vastenmielisen väkivaltaisella tavalla. Sananvapaudellakin on rajansa ja niistä on tiivistänyt hyvin esimerkiksi Saku Timonen.

hallaaho_ihm_1

hallaaho_ihm_2

Kommentteja edelliseen päivitykseen.

Tolkun suomalaisuuden, ja sitä kannattavan presidentti Niinistön, taustalla on monenlaisia arvoja. Arvojohtajana Sauli Niinistö on toisinaan helpon yksioikoinen. Vuonna 2013 hän kirjoitti, että arvot eivät tarvitse perusteluja, sillä kaikkihan me tiedämme mitä ne ovat. Kuin Rocky-elokuva, jossa kettumainen harjoittelu voidaan kelata yli musiikin soidessa. Kun ottaa itselleen arvojohtajan viitan, tarvitaan myös taitoa käydä arvokeskustelua. Muu kuulostaa heppoiselta.

niinistö_tolkku4

Arvot eivät synny tyhjiössä tai ole ristiriidattomia. Mitä epämääräisemmin me arvoista ja tolkusta puhumme, sitä todennäköisemmin niitä käytetään hyväksi sellaisessa yhteydessä, jota ajatuksen esittäjä ei alun perin tarkoittanut. Arvopuhe jää tyhjäksi, ellei arvoja avata. Näkemykset perustelevalla tekstillä on tapana paisua pitkäksi hyvästä syystä. Yhteiskunnallisen keskustelun moniulotteisuudesta ja käsitteiden määrittelyn merkityksestä on avannut hyvin mm. filosofi Ville Lähde kirjassaan Paljon liikkuvia osia.

Arvojohtajuuteen kuuluu sekä rajanveto rasismiin ja väkivaltaan että yhteiskunnallisen keskustelun nyanssien ymmärtäminen. Arvokeskustelua ei voi silotella tolkkupuheella ja peittää kestopäällysteellä, vaan sitä pitää jatkuvasti käydä. Mikä on toivottavaa? Mikä ei ole hyväksyttävää ja miksi? Demokratiassa elämä versoaa joka puolelta asfaltin raoista. Kaikenlaisia satuja voi keksiä, mutta vastuu on sillä joka niitä kertoo.

Kaikki taitavat jo tietää, että Teemu Selänteellä on Twitter-tili. Selänne jakoi Aleksi Valavuoren Facebook-kirjoituksen, twiittaili hetken ja selitti sen jälkeen kantojaan blogitekstissä. Kiinnitin huomiota pariin seikkaan kohun ympärillä käydyssä keskustelussa. Mm. Ylen Aamu-tv:n jälkiviisaissa esitettiin huomio, että myös jääkiekkoilijalla voi olla mielipiteitä. Minusta tämä sen sijaan todisti, että sankarikiekkoilijakin voi olla twitterurpo. Miksi?

Selänteen jakama Aleksi Valavuoren kirjoitus Käsi pystyyn virheen merkiksi? otti kantaa maahanmuuttopolitiikkaan kyseenalaisin sanamuodoin. Valavuoren päivityksen ”kuinka monta joukkoraiskausta vielä pitäisi tapahtua” antaa kuvan arkipäiväisestä ilmiöstä, johon päättäjät eivät ole reagoineet mitenkään. ”Kaikkien kulttuurien kohtaaminen täällä Pohjolassa” viittaa hallitsemattomaan kaaokseen. Poliisin mukaan tilanne ei ole “riistäytymässä käsistä”, kuten Valavuori kirjoittaa. Tässä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä Valavuoren kirjoituksen käyttäminen on vaarallista.

Teemu Selänne mokasi, mutta siitä voidaan kuitenkin oppia. Tässä muutama pointti kiekkokouluihin.

 

Mielipiteen perustelu

Jääkiekko on viihdyttävä urheilulaji ja Selänne oli siinä maailman parhaimpia. Viestintä ja poliittinen päätöksenteko on kuitenkin pirun vaikeaa. Yhtä vähän kuin jääkiekossa on ansiota sillä, että pysyy jäällä pystyssä, ei pelkkä oma mielipide oikeuta ilmaisemaan sitä. Edes keskustelun herättäminen ei riitä syyksi, vaikka kuinka pinnistää. Tarvitaan myös perusteluja. Muuten luistelee päin laitaa.

teemu1

Mieti ensin, twiittaa sitten. Se vähentää väärinkäsityksiä.

 

Vastuu

Sosiaalisen median kanssa on aina oltava tarkka, erityisesti yli sadalla tuhannella seuraajalla. Kun seisoo jäävuoren huipulla Twitter auki, kannattaa pohtia tarkoin millaisen viestin lähettää. On selvää, että jokainen lukija tulkitsee sen omalla tavallaan. Eikö urheilija saa ilmaista mielipiteitään? Totta kai saa, mutta voiko joku käsi sydämellä väittää, että Wayne Gretzkyn syntymäpäiväonnittelut ja keskustelu raiskaustuomioista ovat täysin samalla viivalla? Sadalla tuhannella seuraajalla maali tulee melkein jokaisesta laukauksesta.

teemu3

 

Esikuva

Jos nuoret nyt saivat kipinän, että menestyneenä urheilijanakin voi ilmaista mielipiteensä, kannattaa korvat pitää auki myös äidinkielen ja yhteiskuntaopin tunneilla. ”Selänne oli huippukiekkoilija, mutta viestintätaidot kaipaavat hiomista”, voisi valmentaja todeta. Ja jatkaa, ”eihän poliitikkokaan osaa välttämättä luistella”. Yhteiskunnallinen keskustelu ei ole ylivoimaa, jossa pitää olla pikku myräkkä päällä.

Pelkään, että tästä kohusta jäi käteen oikeus jakaa mitä hyvänsä tekstejä keskustelun herättämisen nimissä ja surullista puhetta ääripäistä. Se toinen, suvaitsevainen “ääripää” on huolissaan rasismin arkipäiväistymisestä Suomessa ja kuinka esimerkiksi raiskaustuomioista puhutaan juuri turvapaikanhakijoiden yhteydessä. Tietenkään he eivät vastusta rikollisten rankaisemista, mutta puolustavat ihmisten oikeutta hakea turvapaikkaa. Kyse ei ole siitä, että asioista ei saisi keskustella. Sanamuodoilla on merkitystä. Todistustaakka on sillä, joka nivoo yhteen maahanmuuton ja seksuaalirikokset ja uhkaa leimata koko väestöryhmän joidenkin yksilöiden käytöksen perusteella.