Helsingin Sanomat otsikoi 31.12. pääkirjoituksensa “Syksy uuvutti Alexander Stubbin”. Kirjoituksessa mainitaan kohu virheestä kyselytunnilla ja poliitikon henkilöön kohdistuneita, turvallisuudentunnetta murentaneita välikohtauksia. “Suomessa poliitikot ovat perinteisesti saaneet kulkea rauhassa”, pääkirjoituksessa kerrotaan.

Täysin tavatonta ei poliitikon kokema uhka Suomessakaan ole. Valtiovarainministeri Iiro Viinanen, Esko Ahon hallituksen leikkauspolitiikan kasvot, sai 1990-luvun alussa tuntea kansalaisten vihan niskassaan. Uhkauksia ja väkivaltaa ei pidä tietenkään koskaan hyväksyä. Vakaassa yhteiskunnassa mieltä osoitetaan ja lakko-oikeutta käytetään rauhanomaisin keinoin. Tarinassa on kuitenkin toinenkin puoli: politiikalla on aina seurauksensa. Sillä, miten oikeuteuttuna tai välttämättömänä poliitikko itse toimintaansa pitää, ei ole oikeastaan merkitystä.

Verotus, leikkaukset, ja varojen uudelleen kohdentaminen jakavat useimmiten kansalaiset voittajiin ja häviäjiin. Alamaiset reagoivat päätöksiin poliittisen eliitin toiveista riippumatta. Pitkällä aikavälillä poliittinen nero ei ole se, joka saa eroja aikaiseksi, vaan se, joka osaa kuroa niitä umpeen. Siitä kannattaa pitää kiinni tyypillisenä suomalaisena tarinana.

Vastaus turvattomuuden tunteeseen ei voi olla identiteettipolitiikka, jossa toinen osapuoli tyypitellään etukäteen määriteltyjen ominaisuuksien kimpuksi. Olisi yhtä lailla väärin vakuuttaa suomenruotsalaisen Stubbin edustavan yksinään kansaa ymmärtämätöntä kurittajaeliittiä kuin syyttää lääkelaskujensa kanssa kamppailevaa työtöntä puutteellisesta tsemppihengestä talkoisiin osallistumisessa. Asiantuntijoita kannattaa kuunnella. He osaavat kertoa, kenen harteille riski talouden laihoina vuosina kasautuu, ja mitkä väestöryhmät hyötyvät seuraavasta nousukaudesta. Monen pienituloisen ylpeys on koetuksella, kun vähistä euroista kaavitaan senttejä pois. Taloudellisessa tuessa on kyse myös yhteiskuntaan osallistumisesta.

Poliittisia puolueita erottaa se, miten ne hahmottavat ympäröivän todellisuuden ja mihin suuntaan ne yrittävät yhteiskuntaa kehittää. Turvattomuutta ei siedä kukaan, mutta on arvovalinta mistä sen katsoo kumpuavan ja miten siihen suhtautuu. Tämän suurempaa vastakkainasettelua on yhteiskunnasta vaikea löytää. Siksi politiikka on vahvasti läsnä politiikassa myös tänä talvena ja keväänä, kuten se on ollut aiempinakin vuosina.

Tuleva kevät kertoo paljon hallituksen kyvykkyydestä toimia sillanrakentajana. Kanttia pitää olla muillakin osapuolilla. Hallitus on ottanut linjakseen kovan talouskurin, mutta aggressiivisen puheen ja politiikan lisäksi tarvitaan toimia myös yhteiskunnan vakauteen. Turvallisuutta tuo kokemus yhdessä kannettavasta taakasta.