Osmo Soininvaaran kirjoitus pari viikkoa sitten nosti jälleen keskusteluun englannin ja ruotsin kielten opiskelun Suomessa. Soininvaaran näkökulma liittyi suomalaisten kilpailukykyyn englanninkielisten ja muiden suurten kielialueiden maiden kanssa. Ymmärrän, että Soininvaara tarkoitti juuri englantia, mutta keskittyisin itse kieltenopiskelun tilaan Suomessa yleisemminkin.

Vaikka kielistä huomioidaan yleensä se pakollinen ruotsi, en pidä keskustelua pelkästään siitä kovin relevanttina. Kielten opiskelu on vähentynyt kautta linjan. Ruotsin kielen muuttaminen ylioppilastutkinnossa pakollisesta valinnaiseksi aineeksi kevään 2005 tutkintokerrasta lähtien ei ole lisännyt muiden kielten suosiota.

vieraatkielet

Lukiot antavat pohjan tuleville kieliopinnoille. Ylioppilaskirjoituksissa vieraiden kielten kokeisiin osallistutaan muissa kuin englannin kielessä jatkuvasti yhä vähemmän. Oheisissa kuvaajissa on tiedot vieraiden kielten kirjoituskerroista pienempiä kieliä lukuun ottamatta.

vieraatkielet_plenglanti

Vieraan kielen opiskelu on työlästä. Lukiossa aloitettavaa ns. lyhyttä kieltä opiskellaan kahdeksan kurssien ennen ylioppilaskirjoituksia. Joku muu on varmasti keksinyt jo ehdottaa nuorison laiskuutta syyksi kielirappioon. Esittelen seuraavassa pari muuta seikkaa, joilla saattaa olla merkitystä kielivalintoihin.

 

Ainereaali

Nykyään ylioppilaat kirjoittavat yhden yhteisen reaalikokeen sijaan ns. ainereaaleja, useimmiten kaksi tai kolme. Ovatko lukio-opiskelijat korvanneet kieliopinnot reaaliaineilla? Tällä voisi olla merkitystä yliopiston haettaessa. Usein eri reaaliaineista saa ns. yleisinä reaaleina saman verran valintapisteitä. Jotkut hakukohteet, kuten myöhemmistä esimerkeistäni historia, antavat parempia pisteitä kyseiseen koulutukseen tiukasti liittyvästä lukion ainereaalista.

Reaaliaineet eivät ole keskenään tasapainoisia. Valtakunnallisten pakollisten ja syventävien kurssien määrä vaihtelee terveystiedon kolmesta kurssista fysiikan kahdeksaan kurssiin (syksystä 2016 lähtien fysiikkaa on seitsemän kurssia). Valintapisteitä voisi kaapia pienempien kurssimäärien reaalikokeilla, esimerkiksi terveystiedolla.

Olisi mielenkiintoista tietää, onko lukiolaisten valitsemissa kurssimäärissä tapahtunut 1990-luvun lopulta lähtien muutosta. Luetaanko kursseja kokonaisuudessaan vähemmän vai ovatko kielten kurssit valuneet reaaliaineiden valintoihin?

 

Korkeakoulujen opiskelijavalinta

Miten luetusta kielestä palkitaan opiskelupaikkaa haettaessa? Tarkastelin Turun, Helsingin ja Tampereen yliopistojen humanistis-yhteiskunnallisia hakukohteita. Niiden valintaperusteissa arvostetaan pitkinä luettuja kieliä ja reaaliaineita.

Eri yliopistojen valintakriteereissä on vaihtelua. Esimerkiksi Helsingin yliopiston oikeustieteellinen antaa lähtöpisteitä äidinkielen lisäksi kolmesta muusta aineesta, joista vain yksi voi olla reaalikoe (muut ovat matematiikka, toinen kotimainen kieli ja vieras kieli). Turun oikeustieteellisessä sen sijaan saa lähtöpisteitä äidinkielen lisäksi kolmesta vapaavalintaisesta kokeesta. Kauppatieteellisellä alalla on yhteisvalinta, jossa pisteitä saa äidinkielestä, matematiikasta sekä kolmesta muusta kokeesta, joista kaksi voi olla reaaliaineita.

kielet_pisteet_oikis

Oikeustiede (Turun yliopisto)

Äärimmäisessä tapauksessa ainereaalin tulos sanelee pitkälti lähtöpisteitä. Turun yliopistoon historiaa opiskelemaan (yleinen historia, Suomen historia ja kulttuurihistoria) pyrkivä hakija saa reilusti pisteitä historian ainereaalista. Kuuden kurssin historian hallitsemisesta voidaan palkita viisinkertaisella pistemäärällä keskipitkään ruotsiin tai vaikkapa lyhyeen ranskaan verrattuna. Historian ainereaalista saa erikseen pisteitä myös Helsingin ja Tampereen yliopistoissa.

historia_tampere

Historia (Tampereen yliopisto)

Voisiko lukiolainen lukea reaaliaineen, jossa on vähemmän kursseja, enemmän ponnistelua vaativan kielen sijaan? Todennäköisesti. Olisiko se oikein? Miksipäs ei. Kielten osaamista voi pitää itseisarvona, mutta myöskään aineyhdistelmän hyödyn maksimointi hakutilanteessa ei ole typerää – etenkin kun alan vaihtamista ensikertalaiskiintiöiden vuoksi on tulevaisuudessa hankaloitettu.

 

Mitä asialle pitäisi tehdä?

Kieltenopetus ja niiden valitseminen jatkuu opintiellä alakoulusta korkeakouluun asti, ja monella tekijällä on vaikutusta. Alakoulussa valitaan A1- ja A2-kielet. Kiinnostus kieliin ei auta, jos muita kieliä kuin englantia ei tarjota tai alakoulu ei kannusta kieliä valitsemaan. Ylivoimaisesti suurin osa eli 90 prosenttia oppilaista lukee A1-kielenään englantia. Tämän jälkeen kieliopinnot jatkuvat yläkoulussa ja toisella asteella. Kielten suosio vaihtelee, mutta ei ole selvää selittääkö se yleisen laskusuunnan.

Eräs hankaluus on, että kierre ainevalinnoissa vahvistaa itseään. Opiskelijoille tarjotaan niitä erityisesti lukiossa niitä kursseja, joita opiskelijat ovat aiemminkin valinneet. Keskikokoisissa lukioissa kursseja tarjotaan sen verran vähän, että päällekkäisyydet ovat arkipäivää. Jos esimerkiksi lyhyen saksan ja pitkän matematiikan kurssi järjestetään samanaikaisesti, on todennäköistä, että kieli saa väistyä. Uuden kielen opiskeleminen itsenäisesti on liian vaativaa. Etäopetus verkon välityksellä on mahdollisuus, jota jo käytetäänkin. Kokemukseni mukaan se kuitenkin vaatii enemmän oma-aloitteisuutta tai vastaavasti työteliästä ja toisiaan tukevaa porukkaa.

Vastausta pitää etsiä myös yliopistolta. Kieliaineiden sisäänotto ja hakijamäärät ovat ainakin Turun yliopistossa pienentyneet viime vuosina merkittävästi. Kielikeskuksen opiskelijamääristä minulla ei ole tietoa. Voihan olla, että lukiossa vähentynyttä kieltenopiskelua paikataan yliopiston puolella.

Ehkäpä vieraat kielet vaativat asiapitoista ärähdystä humanisteilta tai tunteikasta vetoomusta elinkeinoelämältä. En uskalla luvata suomalaiselle vientisektorille pikavoittoja lyhyestä ranskasta, saksasta tai edes kiinasta, mutta jos kieliin halutaan panostaa, ne tarvitsevat puolestapuhujia.