Minulle johtamisen opettelu on tekemisen lisäksi tarinoita. Vietin edellisen viikonlopun Evon metsissä Suomen Partiolaisten Johtajatulet-tapahtumassa, tuhansien johtamistarinoiden ympäröimänä, 2000 muun osallistujan ja asiantuntijan kanssa. Vein Johtajatulilta mukanani rohkeutta ja merkityksen oivaltamista, mutta sen lisäksi löysin jotain vieläkin arvokkaampaa – herkkyyden.

Lauantai alkoi Risto Siilasmaan opeilla vaihtoehtojen johtamisesta ja positiivisesta asenteesta silti tulevaisuuteen varautuen. Omissa puheenvuoroissaan Peter Vesterbacka vaati tavoitteiden asettamista riittävän korkealle ja Suvi Haimi näytti esimerkkiä planeetan pelastamisesta innovatiivisella yrityksellä. Aamupäivän osuuden päätti Bruce Oreck, joka puhui rohkeudesta ja ihmisen merkityksestä.

Iltapäivä oli varattu työpajoille, joista olin valinnut tulevaisuuden johtamisen. Kelan pääjohtaja Elli Aaltonen kertoi omassa työpajassaan, mitä strategian muuttaminen merkitsee 7000 työntekijän ja 3,4 miljoonan asiakkaan yhteisössä. Iltapäivän toisessa osuudessa Mårten Mickos ja Juha Pankakoski puhuivat kansainvälisestä johtamisesta digitalisaation aikakaudella. Mickosin mukaan tulevaisuuden johtaja on digitaalinen partiolainen, jonka on välttämättä johdettava ryhmäänsä arvopohjaisesti. Pankakoski kertoi opeistaan sekä tiiminvetäjänä että johtamisesta niukkenevissa resursseissa. Kansainvälisyyteen ja ryhmän merkitykseen liittyvän osaamisensa lisäksi he käsittelivät kauniilla ja henkilökohtaisella tavalla myös omien rajojensa löytämisestä taidollisesti ja ajallisesti sekä johtajuuteen sisältyvästä epäonnistumisen mahdollisuudesta ja riittämättömyyden tunteesta.

Olen itse ajatellut, että johtamisessa on kyse paitsi oman äänen myös herkkyyden löytämisestä. Partio opettaa juuri sitä herkkyyttä omia rajoja kokeilemalla, mutta taidoista saadaan suurin hyöty vain osallistumalla muuhun yhteiskuntaan ja työelämään. Kun etsii omaa ääntään, on aina riski epäonnistua. Uskon, että kun riittävän moni johtaja kertoo herkkyydestään aistia tilanteita, kertoa ratkaisuistaan niistä selviytymiseksi ja jakaa oppejaan, johtaminen muuttuu paremmaksi. Se vaatii rohkeutta, mutta eikö johtajuudessa ja kasvamisessa olekin kyse juuri siitä?

Herkkyys toimii oman ryhmän lisäksi myös suhteessa muihin. Jos esimerkiksi partiossa johtajat lippukunnassa oppivat ajattelemaan toista lippukuntaa, aluetta ja piiriä, johtajat piirissä toista piiriä sekä keskusjärjestöä, ja johtajat keskusjärjestössä pitämään huolta partiotoiminnan tasapuolisista edellytyksistä Suomen jokaisessa kolkassa, johtajuusopit on otettu hyvin käyttöön.

Viikonloppu oli monella tavalla huikea, mutta yksittäisiä kohokohtia ehdottomasti merkittävämpi anti oli monipuolinen kattaus erilaista johtajuutta.  Eri aloilla ja epäilemättä erilaisella tyylillä toimivat johtajat antoivat vaihtelevia vastauksia mm. kysymykseen, pitääkö johtajalla olla asiaosaamista vai riittääkö kokonaiskuva. Johtajatulilta tarttui mukaan ainakin osallistujien verran tarinoita ja näkökulmia. Niiden ymmärtäminen vie eteenpäin sekä yksilön johtajuutta, partiolaisia että yhteiskuntaa.

Roope Mokan kolumni “Meillä on velvollisuus uskoa tulevaisuuteen” puhutteli minua partiolaisena ja sai palaamaan teemoihin, joista olen kevään mittaan puhunut eri partiotilaisuuksissa. Tutkijoiden näkemykset tulevaisuuden suunnasta ovat hyvin erilaisia. Pelkästään talouteen ja sitä kautta koko yhteiskuntaan ja yksilöiden mahdollisuuksiin rakentaa omaa elämäänsä tulee luultavasti nykyiseen verrattuna suuriakin muutoksia. Muutokset voivat heijastua ympäristöarvoihin, työhön, vapaa-aikaan, verotukseen, yhteiskunnan tukiin ja demokraattiseen osallistumiseen. Kun kohtaamme tulevaisuuden, jonka luonnetta on väistämättä vaikea ennakoida, yksilön käsityksellä mahdollisuuksistaan ja roolistaan yhteisössä on suuri merkitys.

Partio keskittyy harrastuksena juuri yksilön kasvattamiseen monelta eri kannalta, ja uskallan toivoa että partiolaisella on sekä valmiuksia kohdata erilaisia tulevaisuuksia että ymmärrystä omasta osallisuudestaan niiden muokkaamisessa.

Tiivistän itse partion merkityksen tämän ajan nuorisojärjestönä kolmeen teemaan:

1. Osallisuus yhteiskuntaan. On tärkeää saada kaikki nuoret mukaan yhteiskuntaan kaikilla mahdollisilla tavoilla: kouluttautumaan, töihin, poliittiseen päätöksentekoon ja toteuttamaan itseään ihmisyhteisössä. Partiossa jokaisella on oikeus saada äänensä kuuluviin ja oppia itse tekemällä.

2. Vastuu itsestä ja ympäristöstä. Partion kasvatustavoitteet lähtevät pienistä askelista, mutta lopulta nuori on valmis tekemään vaikeitakin eettisiä valintoja, joita me elämässämme väistämättä kohtaamme. Toki välineet tehdä oikeita valintoja eivät vielä takaa sitä, että valinnat myös tehdään. Siihen tarvitaan demokratiaa ja poliittista ohjausta.

3. Kyky kohdata käytännön ongelmia ja ratkaista niitä. Partiolaisella on rohkeutta johtaa, mutta myös herkkyyttä toimia ryhmän jäsenenä. Yhdessä tekemällä opimme vielä arvokkaampiakin asioita ihmisenä olemisesta.

Viikoittainen toiminta kokouksissa, retkillä, leireillä ja muissa tapahtumissa on nuorelle paikka kasvaa vastuuseen. Partiotoiminta ei yksinään muuta maailmaa, mutta se muuttaa maailmassa toimivaa ihmistä. Jokainen meistä ratkaisee viime kädessä itse, miten kasvatustaan käyttää, mutta järjestönä me olemme luvanneet tehdä parhaamme. Parasta uskoa tulevaisuuteen on usko yhteisössä toimivaan yksilöön.