Näin paremman johtamisen päivänä pohdin, mitä taitoja ja ominaisuuksia johtajilta pitäisi edellyttää. Olen elämäni aikana ollut useassa työpaikassa johdettavana ja saanut itse harjoitella johtamista vapaaehtoistyössä partiossa. Kaikesta oppii. Olen kiitollinen lukuisille pomoilleni, sekä naisille että miehille (ja ei, sukupuolella ei ole merkitystä).

Johtajat mielletään seurallisiksi tiimihengen puhaltajiksi tai kasan päällä kököttäviksi jöröiksi. Hyvän lopputuloksen määrittely on helppoa, mutta toteutus on perhanan hankalaa. Löytäkää yhteiset arvot, motivoitukaa, puhaltakaa yhteen hiileen ja korjatkaa työn hedelmät joko matkalla pankkiin tai hyvin toteutuneen vapaaehtoisprojektin muodossa. Olen vuosien varrella miettinyt, missä kaikessa voi mättää. On mahdollista harjoitella, laatia aikatauluja ja hankkia teknisiä vimpaimia, mutta nyt ajattelen tunteita.

Tunnetila, jonka itse vahvimmin liitän johtamiseen, on yksinäisyys. Yhteisöön virittäytyminen ja alaisten arvojen aistiminen vaatii välttämättä toisten huomioimista. Muita on vaikea ymmärtää, jos pitää itseään aina muita fiksumpana. Toisaalta yhdessäoloon liittyy välttämättä myös yksinäisyyttä.

Objektiivisuus on vaikeaa, jos haluaa takertua alaisten hyväksyntään. Päätökset eivät synny vain miellyttämällä. Johtajan on otettava riski herättää epämiellyttäväkin tunteita ja uskallettava ravistaa. Toiminnan tarkastelu on vaikeaa symbioosissa ryhmän kanssa. Toisinaan on kuljettava yksin nähdäkseen pitkälle eteenpäin.

Yhteinen käsitys oikeudenmukaisuudesta ei synny automaattisesti. Joskus sadan ihmisen yrityksessä on 99 työntekijää jotka tietävät toimitusjohtajaa paremmin mitä kulloinkin pitäisi tehdä. On alaisia, jotka pitäisi lukita kaappiin, johtajia joiden puvun kauluksista tursuaa turhamaisuus ja työyhteisöjä, jotka olisivat tuottavampia, jos ne hajoaisivat ja antaisivat jäsenilleen mahdollisuuden käyttää elämänsä johonkin hyödylliseen. Sellaisenakin hetkenä on johdettava.

Vaikka pomon on siedettävä yksinäisyyttä, kenenkään ei pidä olla yksin. Tiimissä kaikki tarvitsevat toisiaan. Yhteisen suunnan löytyminen on kiinni sekä johtajan herkkyydestä huomioida erilaiset näkemykset että alaisten taidoista ymmärtää esimiehen ja alaisen roolit. Viime kädessä pomo kantaa kuitenkin vastuun, eivätkä yhteisetkään arvot auta, jos johtajalla ei ole tarvittaessa kykyä irrottautua ja tehdä päätöksiä.

Johtaminen ei ole helppoa, se on vaikeaa. Jos ei halua johtaa, ei pidä johtaa – eikä edes tarvitse. Johtajuudelle voi yhdessä elämäntilanteessa löytyä aika ja paikka, kun taas toisessa on tyytyväinen asiantuntijatehtäviin. Kasvakaa johtajuuteen ja uskaltakaa vaatia sitä. Kun ymmärtää, ettei johtajuus ole palkinto vaan hyödyllinen ja vastuullinen rooli, on paremmin valmistautunut myös yksinäisyyden sietämiseen.